thumbnail_Image (2).jpg

Dia-Yoga Shala sijaitsee Herttoniemessä

Sahaanjankatu 20-22, 4krs 

Perustin Dia-Yoga'n vuonna 2012 Australiassa, Perthissä.

Vuonna 2019 Dia-Yoga siirtyi Helsinkiin.  Olen ollut jooga-alan yrittäjä jo yli vuosikymmen. Joista kahdeksan Australiassa ja Suomessa noin kolmisen vuotta.

Tällä viikolla avaamme ovet kattokerroksessa sijaitsevaan avaraan ja boheemin studioon, josta tulee tila urbaanille joogille henkisellä polullaan.

Rauhoittava keidas kaupungin ja arjen kiireiden yläpuolella, joka parantaa, vahvistaa ja opettaa elämään hetkessä.

Vaikka varsinaiset avajaiset on vasta lokakuussa, niin studio on käytössämme jo 16.9 lähtien.

28.9-12.10 olemme Bali retriitillä joten silloin on pikku tauko.

 

Luvassa on erilaisia tunteja, workshoppeja, kursseja. Upeita vierailevia ohjaajia. Mahdollisuus myös yksityistunteihin sekä joogatapahtumiin kaveri- ja työporukan kesken.

Tulossa myös terapeuttisen äänimaljahoidot yhdistettynä aromaterapiaan.

Dia-Yoga Shala on turvallinen ympäristö, jossa joogaa jaetaan ja koetaan perinteitä kunnioittaen. Opitaan ja kasvetaan omana itsenä sekä yhteisönä.

Liikutaan oma kehoaan kuunnelleen ja kunnioittaen.

Shala tarjoaa loman arkikiireiden keskellä, positiivisen mielen ja energiaa oman hyvinvoinnin vaalimiseen.

 

Dia-Yoga Shala huokuu ymmärrystä ja myötätuntoa, sisintä muuttavaa voimaa ja lempeää rakkautta. Paikka jonne voit tulla juuri sellaisena kuin olet, inhimillisenä ja keskeneräisenä, kasvamaan ja kukoistamaan.

 

Shala loistaa rakkauttani ja intohimoani joogaan ja henkiseen kasvuun.

Olet sitten astumassa ensimmäistä kertaa joogamatollesi tai kokenut joogi, niin pyrin tarjoamaan juuri sen mitä kaipaat.

Tulen tuomaan rauhaa, hymyä, iloa ja valoa tunneilleni. Pyrin jakamaan turvallisen asana sarjan lisäksi myös lempeyttä sekä kauniita ja syvällisiä viisauksia, jotka ovat kulkeutuneet elämääni opettajiltani ja ovat kompassina elämässäni joka päivä.

CORPORATE.JPEG

HERTTONIEMI
SAHAAJANKATU 20-22
A-RAPPU, 4KRS

SIPOON SAARISTO

BALI 

ESPANJA

 

TUNNIT YOUTUBESSA

 

White Branch

Koulutus

  • Himalaya Yoga Valley (RYS 200), Intia. Pätevä opettamaan perinteistä astanga-joogaa Iyengar-linjauksin, meditaatiota ja Pranayama.
  • ASI, Academy of Surfing Instructors, Perth, Australia. Vesipelastus, SUP-ohjaaja ja SUP-joogaopettaja.
  • Santosha's YTT, Bali. Pätevä opettamaan odottavia ja uusia äitejä, lapsia ja teini-ikäisiä.
  • Ayur Yoga Eco-Ashram, advanced yoga teacher training (RYS 300), Mysore, Intia 2016. Edistyneet asanat, Pranayamas ja Kriyas.
  • Ääniterapia - koulutus. White Dove, 50h  Äänimalja hoidot
White Branch

Työkokemus

  • Elemental Surf, Australia 2012-2014 Sup & Sup jooga,
  • Dia Yoga, omistaja, Australia 2012-
  • Bloom Yoga Room, Australia 2013-2015
  • West Coast Yoga, Australia 2013-2019
  • 24/7 kunto, Australia 2013-2019
  • Diesel Gym, Australia 2015-2019
  • Aloha Surfhouse Jooga 2017-2019
  • TFW, Suomi kesä 2018
  • Terassijooga Tapiola Golf 2018 & 2019
  • Ladyt 2019-
  • Kehonlinja 2019
  • Esport 2019-
  • Dia-Yoga Helsinki, Laajasalo 2020-
thumbnail_IMG_3897.jpg

Diana Saxberg
Dia-Yogan perustaja

Fabiola, Australia

Omg Diana is a fabulous teacher. She always brings her beautiful positive energy to her classes. A very inspiring teacher that will always bring the best out of you. Always explaining the deeper meaning of each asana and what it will do on an emotional level. I was very lucky to attend her Bali retreat and I learned so much. I feel stronger and always happy to do a class with her

Susanna, Helsinki

Dianan joogaretriitti Sipoon saaristossa oli upea kokemus. Ihana iloinen persoona mahtavalla ammattitaidolla ja mieletön asenne elämään. Sydän puhdasta kultaa Loistavasti järjestetty kokonaisuus niin ohjelman kuin majoituksen kuin ruokailujen suhteen. Kesän kohokohta!

Nina, Helsinki

Dianan tunnit pirskahtelevat rakkautta joogaan ja sen opettamiseen. Monipuoliset tunnit ottavat huomioon kaiken tasoiset joogit ja tarjoavat turvallisen alustan kehittyä. Vahva suositus!

  • YouTube
  • Instagram
  • Facebook